Joulutapahtuma

Hei

Tässä postauksessa käydään läpi meidän luokan järjestämää joulutapahtumaa.
Joulutapahtuman suunnittelu alkoi ”kunnolla” työssäoppimisen jälkeen.
Tietysti olimme jo aikaisemmin miettineet joulutapahtuman pisteitä ja muutenkin puhuttu joulutapahtumasta. Joulupolkumme sisälsi neljä eri pistettä.
Pisteissä oli askartelua, leikkejä, aistimista ja evankeliumi näytelmä.
Lapset saivat siis kiertää pisteeltä pisteelle ja yksi piste kesti aina 15 minuuttia.
Joulutapahtumaa mainostettiin tulostetuilla mainoksilla sekä, myös somen kautta.


Me molemmat  kuuluimme askartelupisteeseen.
Olimme aikaisemmin miettineet yhdessä ryhmämme kanssa askarteluideoita, mutta ideat ei kuitenkaan pysyneet samana vaan vaihdoimme askartelua loppujen lopuksi.
Askarteluksi valikoitui tonttulakkien ja pipareiden koristelu.
Päätimme myös, että lapset saavat itse valita kumman askartelun he haluavat koristella.


Ennen tapahtumaa oli kova työ tilojen koristelussa, että kaikkiin tiloihin sai joulun tunnelmaa. Leikkasimme vielä askarteluja valmiiksi niin, että ne riittäisi varmasti kaikille.
Joulutapahtuman järjestäminen aiheutti meille paljon stressiä.



Kun oli päivä milloin joulutapahtuma oli, niin aamulla oli pieni jännitys päällä ennenkö lapset olivat tulleet. Lasten tulessa askartelupisteellemme jännitys katosi.
Oli kiva nähdä, että lapset tykkäsi koristella valitsemiaan askarteluja.
Hymy lasten kasvoilla merkitsi meille todella paljon.
Askartelun lisäksi jos aikaa sattui jäämään, niin lapset saivat piirtää liitutaululle, tästä tykättiin tosi paljon. Seuraava päivä meni myös todella hyvin.
Kun kaksi päiväinen joulutapahtuma oli tullut päätökseen, alkoikin siitä sitten tilojen siivous.

Joulutapahtuman järjestäminen oli kokonaisuudessa kiva järjestää, vaikka se tuottikin paljon stressiä!


Noora&Janina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Häiriökäyttäytymisen syyt

Sosiaalisen median käyttö

Meidän opiskelu