Tekstit

Viimeinen julkaisu

Nyt olisi viimeisen julkaisun aika! Ajattelimme tässä julkaisussa kertoa vähän kuulumisia ja tulevaisuuden suunnitelmia. Me molemmat olemme olleet hyvin väsyneitä ja streessaantuneita kaikista koulutehtävistä. Onneksi pääsemme nyt viettämään hyvillä mielin joululomaa ja palaamme sitten loman jälkeen kouluun hyvin levänneinä. Opiskelumme jatkuu vielä sen puoli vuotta. Valmistumisen jälkeen yritämme saada itsellemme töitä tai sitten jatkamme vielä opiskeluja. Janinalla olisi tarkoitus muuttaa Tampereelle lähemmäs poikaystäväänsä, käydä siellä töissä ja jossain vaiheessa aloittaa sosionomi opinnot. Tämän blogi tulevaisuudesta emme vielä osanneet päättää, ehkä tänne joskus päivitellään jotain, ehkä ei. Sen näkee sitten ajan kanssa. Tältä erää kumminkin voimme sanoa heipat tämän blogin osalta.

Häiriökäyttäytymisen syyt

Luimme artikkelin, joka kertoo lapsen häiriökäyttäytymisen syistä. Kun nuori joutuu huonoille teille, ensimmäiseksi kysymykseksi nousee vastuu, kuka on vastuussa ja mistä? Erityisnuorisotyöntekijä Pertti Kemppinen, on perehtynyt lasten ja nuorten tunne-elämän häiriöihin kertoo 12 seikkaa joihin on törmännyt työssään. Seikat altistavat nuoret häiriökäyttäytymiseen. Kaikki seikat liittyvät tavalla tai toisella vastuuseen Syitä ovat mm: Vapaa kasvatus, eli lapsilla ei ole ollut rajoja. Vanhempien lisääntyvät mielenterveys- ja päihdeongelmat. Työttömyyden ja turvattomuuden tunteen kasvu. Vanhempien pidentyneet työpäivät. Avioerojen kasvu. Väkivallan lisääntyminen. Väkivaltaistenpelien ja -elokuvin liika katsominen. Vapaa alkoholi politiikka. Lähde: Pertti Kemppinen (2000). Lasten ja nuorten tunne-elämän häiriöt. Kannustusvalmennus P. & K. Oy. Meidän mielestämme aihe on tärkeä, sillä totta kai haluamme auttaa vaikeissa tilanteissa olevia perheitä. ...

Sosiaalisen median käyttö

Kuva
Sosiaalisen median käyttö on lisääntynyt entisestään. Nykyään median käyttö aloitetaan entistä nuorempana ja lapset kasvaa sosiaalisen median ympärillä. Me itse käytämme myös somea päivittäin. Meille sosiaalisen median käyttö on ihan normaalia. Eniten tulee käytettyä Snapchattia, Instagramia, Whatsappia, sekä Facebook pitää myös selata aina läpi! Onhan se kivaa selata kaikkia someja päivittäin, mutta välillä huomaa että siihen kuluu aivan liikaa aikaa. Sosiaalista mediaa voi hyödyntää ammatillisesti esimerkiksi voimme etsiä netin kautta uusia askarteluideoita ja hyödyntää niitä askartelutuokiota pitäessä. Mediasta löytyy myös lauluja missä on opettavainen takoitus, niin niitäkin voi hyödyntää lasten kanssa. Myös jossain päiväkodissa saatetaan hyödyntää whatsappia niin, että perustetaan ryhmä missä on lasten vanhemmat. Mielestämme whatsapin käyttäminen on hyödyllinen tapa kun halutaan lähettää vanhemmille yhteistä tietoa. Ammattilaisen on muistettava somea käyttäessään, että...

Riittävän hyvä vanhemmuus

Luimme artikkelin, jossa kehotetaan vanhempia unohtamaan täydellisen vanhemmuuden myytti. Perheterapeutti Irene Kristeri on määritellyt kirjassaan vahvaan vanhemmuuteen, mitä riittävä vanhemmuus on hänen mielestään. Samassa kirjassa hän määrittelee, milloin vanhemmuus on riittämätön. Kristerin viesti vanhemmille kirjassa on, että omaa äitiyttä ja isyyttä voi muokata. Kristerin mielestä jotta pystyisi olla lapselleen riittävän hyvä vanhempi, on ensin kohdattava omat kipeät lähtökohdat. Hyvään vanhemmuuteen artikkelin mukaan kuuluvat mm: läsnäolo itselle ja sitä kautta lapselle. Omien tarpeiden, ajatuksien ja ajatuksien ohjaaminen. Ongelmien puheeksi ottaminen Lohduttaminen suruissa ja pettymyksissä. Avun pyytäminen ja antaminen. Riittämättömään vanhemmuuteen taas: Vieraantuneisuus omasta itsestään ja sitä kautta myös lapsesta. Muiden vaatimusten ja odotusten suorittamista toisille. Ei näe, eikä huomaa asioita. Ei puhu ongelmista ja toivotaan ong...

Lapsen jännittäminen

Luimme Elina Jäntin kirjoittaman artikkelin. Artikkelissa kerrottiin lapsen jännittämisestä ja siitä miten aikuinen voi helpottaa lapsen jännittämistä.  Artikelissa kerrottiin myös, että kulttuurissamme jännittämistä ajatellaan huonona ja häpeällisenä asiana. Itse emme ajattele, että jännittäminen olisi huono/häpeällinen asia, sillä uskomme että jokainen jännittää joskus joitakin asioita ja se on ihan normaalia. Mielestämme jännittäminen on tavallaan hyvä merkki sillä se kertoo, että ihminen ottaa tosissaan tekemisensä. Aikuinen voi helpottaa lapsen jännittämistä hyväksyvällä asenteella, aikuisen ei siis saa vähätellä lapsen jännittämistä, vaan hänen täytyy suhtautua ymmärtävästi ja myötätuntoisesti. Lapselle tulisi myös kertoa jännittämisestä ja siitä miltä se voi tuntua.  Jännitystä voi helpottaa myös ottamalla lapsi syliin ja ohjata häntä hengittämään rauhallisesti, sekä aikuinen voi myös kertoa lapselle tarinan ja hieroa lasta samalla. Meidän mielestä oli hi...

Joulutapahtuma

Kuva
Hei Tässä postauksessa käydään läpi meidän luokan järjestämää joulutapahtumaa. Joulutapahtuman suunnittelu alkoi ”kunnolla” työssäoppimisen jälkeen. Tietysti olimme jo aikaisemmin miettineet joulutapahtuman pisteitä ja muutenkin puhuttu joulutapahtumasta. Joulupolkumme sisälsi neljä eri pistettä. Pisteissä oli askartelua, leikkejä, aistimista ja evankeliumi näytelmä. Lapset saivat siis kiertää pisteeltä pisteelle ja yksi piste kesti aina 15 minuuttia. Joulutapahtumaa mainostettiin tulostetuilla mainoksilla sekä, myös somen kautta. Me molemmat  kuuluimme askartelupisteeseen. Olimme aikaisemmin miettineet yhdessä ryhmämme kanssa askarteluideoita, mutta ideat ei kuitenkaan pysyneet samana vaan vaihdoimme askartelua loppujen lopuksi. Askarteluksi valikoitui tonttulakkien ja pipareiden koristelu. Päätimme myös, että lapset saavat itse valita kumman askartelun he haluavat koristella. Ennen tapahtumaa oli kova työ tilojen koristelussa, että kaikki...

Meidän opiskelu

Kuva
Mooi! Puhutaas vähän meidän opiskelu ajiosta.. Aloitimme molemmat opiskelun hiljaisina ja ujoina tyttöinä. Jännitimme, mitä kaikkea tiellemme tipahtaakaan. Ensimmäinen vuosi tuntui menevän nopeasti, vaikka siihen sisältyikin paljon kaikkea uutta ja jännittävää. Ensimmäiseen vuoteen meillä sisältyi kaksi harjoittelujaksoa. Ensimmäinen oli orientoiva harjoittelu päiväkodissa.  Tämä kesti kolme viikkoa,  joka oli aivan liian lyhyt aika. Toinen harjoittelu oli seurakunnassa, joka kesti viisi viikkoa. Meistä kummastakaan seurakunnassa työskentely ei tuntunut omalta jutulta. Ensimmäisen vuoden kuumottavin asia oli ryhmäkeskustelu, joka teki keväästä todella rankan. Toisesta vuodesta emme kovin paljoa muista, mutta yritetään! Toinen vuosi lähti käyntiin tosi nopeasti. Meillä oli aivan alkusyksystä jo ensimmäinen harjoittelu, jonka molemmat suoritimme päiväkodissa. Harjoittelu kesti yhteensä viisi viikkoa ja välissä meillä oli syysloma. Järjestimme ensimmäisen ...